<< Etusivulle
 
Linkit

Pianonsoiton opetus, pianotunnit Helsinki, laulutunnit
Pianotunneille ovat tervetulleita kaikki soittamisesta kiinnostuneet.
Aiempaa kokemusta pianonsoitosta tai musiikin opiskelusta ei tarvitse olla, eikä aloittamiselle ei ole ikärajaa. Soittoharrastuksen aloittaminen aikuisenakin onnistuu hyvin.
Painotan opetuksessa soittamisen käytännönläheisyyttä eli mm. vapaasäestystä. Vapaasäestys tarkoittaa luovaa ja improvisointia lähestyvää soittotapaa, mikä mahdollistaa vaikkapa laulujen säestämisen korvakuulolta. Samalla musiikinteorian perusteet tulevat tutuiksi mielekkäällä tavalla käytännön kautta. Nuottien lukemista ja kirjoittamista voidaan opiskella vähitellen.
 
Musiikki vaatii myös lahjoja
Kaikki haaveilevat joskus ammattimuusikon urasta, suuren luokan rokkilaulaja tai kuuluisa huippupianisti. Mutta harjoittelun lisäksi se vaatii kyllä myös vähän lahjoja - sellaisia mitä on syntyessä saanut. Tarinaa siitä, miten voi käydä, jos niitä lahjoja ei ole vanhemmiltaan saanut. Silloin huippumuusikon urasta ei ehkä kannata haaveilla. Lauluääni ja sävelkorva ovat sellaisia, että ne pitäisi ehkä jollain tasolla olla jo syntyessä.
 
Yleisiä artikkeleita
internetin maailmasta. Eri kategorioista löytyviä linkkejä ja asiatietoja, lisäksi yrityksiä ja erilaisia yhteisöjä. Listattu aihepiirin mukaan. 
 
Englanninkielistä musiikki -asiaa siitä, että ei ehkä ihan väkisin kannata alkaa muusikoksi jos ei ole siihen hommaan lahjoja. Silloin voi olla viisaampaa keskittyä johonkin muuhun harrastukseen kuin musiikin parissa touhuamiseen.
 
Ja jos olet enemmänkin musiikin kuuntelija ja vieläpä erittäin vaativa sellainen niin kannattaa tutustua näihin high end audio -laitteisiin. Silloin kun haluat ehdotonta laatua musiikinkuuntelussa ja marketti on sinulle täysin väärä paikka laitteiden hankintaan niin tämä kannataa vilkaista.
 
Musiikin lisäksi voit käyttää kotiteatterivehkeitäsi myös elokuvien katseluun. Pienellä surffailulla löytyy paljon arvosteluja ja tietoa eri elokuvista, joten ihan ummikkona ei tarvi lähteä elokuvia vuokraamaan. 




                                                 

 

 
Copyright © 2000-2016 Yhteystiedot: TLN, 40900 JKL, info@tlnetwork.fi